Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?
Yksinkertainen vastaus: pelkään sitä että epäonnistun taas niin kuin niin monesti ennenkin. Tässä on kuitenkin kyse pitempi aikaisesta, koko loppuelämän kestävästä elämäntapamuutoksesta ja pelkään sitä että vaikka saisinkin laihdutettua sinne tavoitepainoon, että en sitten pystykään pitämään kiloja kurissa vaan huomaan taas parin vuoden päästä olevani samassa tilanteessa kuin nyt. Sitä pelkään eniten.
maanantai 28. marraskuuta 2011
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
30 Days - Day 3
Päivä 3: Kenen vartaloa ihailet ja miksi?
NINA DOBREV
Hänellä on todella ihana tiimalasimainen vartalo. Hän ei ole aivan tikku vaan mukavasti muotoja ja terveen näköinen:)
MIA KIRSHNER
Mia edustaa sitten hieman toisenlaista vartalotyyppiä jota myös ihailen. Olisi ihana olla noin pikkuinen!
MILA KUNIS
Milalla on myös aivan todella ihana vartalo!
ANGELINA JOLIE
Angie on yksi suosikkinäyttelijöistäni ja yksi suurimmista motivaattoreistani. Täydellinen kroppa, vai mitä olette mieltä?
ANGELINA JOLIE
Angie on yksi suosikkinäyttelijöistäni ja yksi suurimmista motivaattoreistani. Täydellinen kroppa, vai mitä olette mieltä?
Onhan noita oikeastaan vaikka millä mitalla, myös lähipiirissäni on ihmisiä joiden vartaloa ihailen ja saan heistä paljon motivaatiota. Tässä nyt siis kuitenkin kolme kaunotarta jotka ensimmäisenä tuli mieleen ja löysin nopeasti koneeltani hyviä kuvia heistä :) Ja tosiaan koen tuon Nina Dobrevin vartalon sellaiseksi realistiseksi motivaattoriksi, eli tuollaiseen uskon minullakin olevan oikeasti mahdollisuuksia :)
Ihailen kuitenkin terveennäköisiä vartaloita, ja useimmiten tykkään että on joitain muotoja. Tosin välillä huomaan ajattelevani jostain näyttelijästä esimerkiksi että onpa juuri ihanan laiha ja itsekin haluaisin olla noin laiha, ja sitten joku toinen sanookin että kyseinen tyyppihän on ihan sairaalloisen laiha, anorektikko! Silloin sitä aina vähän herää ajattelemaan että millaisia vartaloita sitä oikein ihannoikaan ja kuinka välillä tuntuu että on itsekin tullut hieman sokeaksi sille, mikä on vielä terveellisen ja elinvoimaisen näköinen vartalo ja mikä ei.
Anteeksi tästä kilometripostauksesta :D

lauantai 26. marraskuuta 2011
30 Days - Day 2
Päivä 2: Oletko tyytyväinen pituuteesi?
- Olen siis vajaa 162 cm pitkä ja silloin joskus teininä kun pituuskasvu pysähtyi niin harmitti että näinkö lyhyeksi sitä jäin. Mutta nykyään ei 99,9% ajasta harmita ollenkaan että olen näin lyhyt. :) Yletän kuitenkin suunnilleen kaikkialle ihan hyvin :D Ainoastaan ehkä festareilla ja keikoilla harmittaa että ei meinaa aina oikein nähdä lavalle. Mutta tosiaan, suurimman osan ajasta olen ihan tyytyväinen pituuteeni. Voipahan huoletta käyttää vaikka kuinka korkeita korkoja ilman että tuntee itsensä "liian pitkäksi" :D

perjantai 25. marraskuuta 2011
30 Days - Day 1
Ajattelin minäkin nyt lähteä mukaan tähän kolmenkymmenen päivän haasteeseen, eli joka päivälle on jokin kysymys johon pitäisi vastata. Tuleepahan vähän säännöllisyyttä tähän blogiin kun meinaa välillä venähtää postaustauot melko pitkiksi (tällä viikolla olen tosin näköjään innostunut taas päivittelemään useammin, hyvä minä! :D).
Päivä 1: Tietosi (Ikä / Pituus / Paino / Vyötärö / Lantio / Reisi / Paitakoko / Housukoko / Lähtöpaino / Tavoitepaino? - 22v. / n. 161,7 cm / 73 kg / 90 cm / 105 cm / v. reisi 63cm, o. reisi 62cm / 40-42 / 42-44, L-XL / Blogin alussa 76,3 kg / 55 kg
P.S. Olen aiemmin kirjannut ylös mittoja tänne, ja näköjään on jonkin verran senttejä lähtenyt! Esim. vyötäröltä näköjään 6 senttiä! Lantioltakin pari senttiä :) Harmittaa toisaalta ettei reisistä näköjään ole lähtenyt vielä yhtään ja ne ovat nimenomaan se kohta kropassani jota aivan ehdottomasti haluaisin pienemmiksi :( Onko teillä vinkkejä kuinka saada reidet pienemmiksi? Olen omasta mielestäni kyllä treenannut niitä kovasti...

torstai 24. marraskuuta 2011
73,0!!
Jes, tänä aamuna vaaka näytti tasan 73 kiloa! Vihdoinkin, pitkän tauon jälkeen, saan taas vetäistä raksin ruutuun tuonne oikeaan palstaan :) Huomenna voiskin vaaka näyttää jo 72 alkavaa lukua ;)
Tänään luvassa vielä combat! Siinä onkin vaihtunut ohjelma, ja uusi ohjelma onkin ollut tosi rankka. Mutta ainakin hiki lentää ja kaloreja kuluu ;)
Mä en olekaan tänne mun syömisiä hirveesti kertoillu, mietin että mitenköhän paljon teitä kiinnostaa lukea semmoista? Eilen käytiin kaverin kanssa Raxissa syömässä, mutta puhuttiin just että Rax on siinä mielessä ihan hyvä tuommoinen pikaruokaravintola koska siellä saa syödä sitä salaattiakin niin paljon kuin napa vetää, tai vaikka pelkästään salaattia! Itsekin loppujen lopuksi eilen söin vain kaksi melko pientä pitsa slicea, täytin vatsaani enimmäkseen salaatilla, ananaksella, herneillä, tonnikalalla, fetalla ym. Salille kyllä menin sitten pian syönnin jälkeen kun oli ruoka vähän laskeutunut ensin :)
Tänään ajattelin tehdä jonkun hyvän munakkaan jääkaapin sekalaisesta sisällöstä!
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Blogger ärsytystä!
Onko kellään muulla ollut ongelmia Bloggerin kanssa viime aikoina? Mulla häviää osa lukemistani blogeista siitä lukulistalta, ihan sairaan ärsyttävää! Onko tää nyt joku yleisempi probleema vai kuseeko mulla joku juttu nyt tääl?! :D
/EDIT. Hahah, heti kun olin postannut tämän niin kaikki lukemani blogit ilmesty takas listalle :D Mutta oon varma ettei ongelma ollut vielä tässä...eiköhän ne sieltä taas häviä jonnekin...
/EDIT. Hahah, heti kun olin postannut tämän niin kaikki lukemani blogit ilmesty takas listalle :D Mutta oon varma ettei ongelma ollut vielä tässä...eiköhän ne sieltä taas häviä jonnekin...
tiistai 22. marraskuuta 2011
Kelly Osbourne
Yksi suurimmista innoittajista tällä hetkellä on kyllä uskomattoman paljon hoikistunut Kelly Osbourne! Seurasin joskus aikoinaan sitä The Osbournes tosi-tv sarjaa ja kyllä kun muistelee sen aikaista Kellyä ja vertaa tähän nykyiseen kaunottareen, niin kyllä antaa puhtia itsellekin! Kelly näyttää siltä että on todellakin viimein löytänyt itsensä ja nauttii uudesta hoikemmasta elämästään. Hyvä Kelly!
maanantai 21. marraskuuta 2011
Maanantai motivointia!
Tais iskeä joku alitajuinen kapina tuota ensilunta kohtaan kun automaattisesti tuli valittua tällaisia kesäisiä rantakuvia motivoimaan tätä alkavaa viikkoa :D
Mä en ole yhtään talvi-ihminen. VIHAAN kylmyyttä ja erityisesti lunta. Kylmyydenkin vielä kestäisin,
mutta toi lumi sais kyllä painua jonnekin...Lumi ja jää, niitä vihaan eniten talvessa.
Lumen takia liikkuminen paikasta A paikkaan B vaikeutuu ihan hirveesti (en siis todellakaan omista autoa),
onhan se hyvä lähtee sillä pyörällä polkemaan ja loppujen lopuksi taluttaa se koko matka, koska sitä lunta on niin maan perkeleesti ettei polkeminen yksinkertaisesti onnistu! ARGH. Koitan sinnitellä joululomaan asti, mutta joulun jälkeen kyllä ehkä hankin sen bussikortin, vaikka ainahan se on liikuntaa se pyöräileminen/käveleminenkin, mutta kyllä talvella kun pitää raahautua yliopistolle niin se mukavuus ehkä vie loppupeleissä voiton. Viime talvena koin nimittäin niin monesti ne aamut kun katuja ei ollu viel ees aurattu ja siel no se joku kaksi metriä lunta ja piti siellä tarpoo kuin jossain mannerjäätiköllä hirveessä tuulessa ja tuiskeessa, ja kun pääsi lopulta yliopistolle ja näytti ihan lumiukolta jolla oli mustat silmät kun kaikki ripsarit valui pitkin poskia...huoh. VIHAAN.
No joo, anteeksi avautuminen. Onko meitä muita talven vihaajia vai onko kaikki silleen jeejeeluntajajäätäjajoulu<3<3<3<3<3<3<3<3<3 :D
lauantai 19. marraskuuta 2011
73,3
Ai että tää viikko on kyllä mennyt hyvin! Tänään aamupaino näytti tuota 73,3 kg ja sai kyllä hymyilemään! Ihan mahtavaa! Tässä on nyt vielä puolisentoista viikkoa aikaa pudottaa paino sinne 72 kiloon, ja vaikka nyt en sit ihan siihen tasan 72 kg pääsisi, niin aivan varmasti marraskuun lopussa vaa'an luku alkaa sillä seiskakakkosella! Tuli mitä tuli!
Mietinkin tässä jo seuraavaksi sitten että joulukuun tavoitteena saisi olla sitten se 70 kg. Mutta ei nyt vielä kiirehditä edelle, päivä kerrallaan. Musta kuitenkin tuntuu että tommoinen kahden kilon painon pudotus kuukaudessa voisi olla semmoinen sopivan realistinen tahti ottaa nyt tavoitteeksi tästä eteenpäin.
![]() |
| Tää on aivan törkeen ihana kuva, eikö?! Todella inspiroiva. |
Eilen tuli lähettyä vähän extempore Rumaan bailaamaan. Piti mennä ihan vain istuskelemaan parin tyttökaverin kanssa yhden kotiin jauhamaan paskaa mutta sitten innostuttiinkin lähtee tanssimaan. Vaikka joinkin pari vodkatuoremehua en ollut kuitenkaan humalassa mikä oli tosi hyvä, koska tänään on pitänyt olla tosi ahkera ja kirjoittaa yllätysyllätys kandia! Oli kyllä hirveen kiva olla tuolleen pienellä tyttöporukalla liikenteessä (yleensä matkassa on aina hirveen iso porukka niin tyttöjä kuin poikiakin) ja tanssia niin että hiki tuli. Urheilun kannalta tuli siis vähän otettua sekin ;)
Nyt jatkan taas tota akateemisempaa kirjoittamista, päätin ottaa tämmösen pienen tauon ja tulla päivittelee. Ja jäin nyt tuijottaa tota kuvaa! Oikeesti, täydellinen vartalo!
torstai 17. marraskuuta 2011
73,6
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)