Ajattelin nyt vähän valoittaa omaa henkilökohtaista historiaa nimenomaan painonhallinnan näkökulmasta ja siten hieman selvittää myös itselleni selkeät syyt, miksi haluan laihtua ja mikä tärkeintä: pysyä laihana. Edit: Jaan tämän nyt kahteen osaan, koska alkoi vaikuttaa siltä että tekstiä syntyy aika reippaasti :D
Mä en oo koskaan ollut laiha, siis en edes pienenä. Tavallaan se lapsenpyöreys ei musta ikinä lähtenyt. Päiväkotiajoista en hirveän hyvin muista, että häiritsikö mua jo silloin oma painoni, mutta aika pian ala-asteelle siirryttyäni huomasin häpeileväni kroppaani. Siitä asti olen joka päivä, kaikkialla muualla paitsi omassa kotonani yksin, vetänyt vatsaani sisään. Aika naurettavaa ajatella että jo niin nuorena olen ajatellut lähestulkoon siis koko ajan vartaloani, eihän alakoululaisen tartteisi vielä tommosia asioita murehtia! Mutta niin vain tein.
En edes oikein tiedä mistä tää mun itsetietoisuus omasta vartalosta ja sen epänormaaliudesta on lähtenyt, koska en muista että mua olisi koskaan kiusattu pyöreydestäni. Ei mua ole koskaan haukuttu läskiksi, en ainakaan muista. Kouluterveydenhoitajat tietysti huomauttelivat aina painosta, mikä kyllä ahdisti suuresti, että ehkä se sitten siitä on lähtenyt? Muistan vain jotenkin sen tunteen kun katsoi kavereita ja näki että itsellä ei ole samanlaista vartaloa. Mulla on tosiaan aina ollut kavereitakin, eli en ole sellaista syrjintääkään kokenut. Mutta silti tunsin aina aika-ajoin itseni tavallaan syrjityksi, pojat tietysti kiinnittivät huomionsa mieluummin niihin laihoihin kavereihini kuin minuun.
Vielä tuohon aikaan en kuitenkaan pahemmin yrittänyt laihduttaa, vaikka muistan kyllä kun vanhempani hommasivat kuntopyörän ja innoissani aloin sillä ajamaan. Muistan erään päivän kun koulun jälkeen kävin vaa'alla ja olin laihtunut 5 kg - olin niin innoissani että jopa soitin äidilleni töihin asiasta!
Yläasteella, kasiluokalla olin laihimmillani ikinä. Silloin en tosin syönytkään oikeastaan mitään, en syönyt aamupalaa, skippasin kouluruokailut ja kävin ostamassa lähikaupasta piltin. Siihen aikaan meillä ei kotonakaan tehty arkisin lämmintä ruokaa ollenkaan vaan kaikki söi töissä tai koulussa. Niinpä elin muutamalla leipäpalasella päivässä. Silloin tosin tuli kyllä syötyä karkkia lähes päivittäin, mutta silti paino tippui, josta en tietysti voinut olla enempää onnellinen. Lukioon siirryttäessä painoni alkoi taas kiivetä ylös vaivihkaa ja kun se iski taas tajuntaan että olen läski, aloin lenkkeillä. Lenkkeilin joka päivä ja lopetin taas syömisen koulussa. Ei todellakaan terveellistä, mutta se kannatti sillä vaa'an lukemat lähtivät taas laskuun. Syyt miksi molemmilla kerroilla olen alkanut tuolla tavalla laihduttaa ovat olleet todella pinnallisia ja tavallaan muusta kuin minusta lähtöisiä. Olen nimittäin ollut kummallakin kerralla todella ihastunut johonkin poikaan ja ajatellut (näköjään ihan oikeutetusti) ettei kukaan voisi pitää minusta ällöttävänä läskikasana.
Syömättömyydestä huolimatta en ole koskaan siis ollut oikeasti laiha, vain hieman hoikempi. Ja kuten tavallista, paino lähti taas nousuun lukion loppua kohden. On järkyttävää katsoa niitä harvoja valokuvia vikalta vuodelta. Ennen ylioppilasjuhlia aloin taas laihduttamaan, ja sainkin muutamia kiloja pois, mutta olen silti lihava kaikissa yo-kuvissa. Sitten paino lähti taas salakavalasti nousemaan ja varsinkin kun aloitin työt liikkeessä, jossa on todella paljon irtokarkkia ja niitä täytyy täyttää, suorastaan ahmin "ylijäämä" karkkeja. Pääsiäisenä 2009 koin herätyksen kun näin hämärän valokuvan itsestäni. Voi luoja millaiseksi olin paisunut. Vaaka näytti tuolloin nippanappa 80 kg. Olin ostanut jättimäisen pussin irtokarkkia, mutta tuon kuvan nähtyäni se pussi jäi syömättä, sillä siltä istumalta aloitin karkkilakon. En myöskään syönyt mitään herkkuja, paitsi jäätelöä silloin tällöin. Ja uskomatonta mutta totta, painoni lähti tippumaan yllättävän nopeasti jo muutaman päivän jälkeen - pelkästään sillä että lopetin karkin syömisen! Aloitin tietysti myös liikkumaan paljon enemmän, kuntopyöräilin ja kävin pitkillä lenkeillä ja juoksin mäkiä.
Laihduin reilussa 4 kuukaudessa n. 15 kiloa ja olin normaalipainoisen rajoilla. Olin viimein onnellinen, rakastin vaatteiden ostoa kun se aikaisemmin oli aikamoista tuskaa kun mikään ei näyttänyt hyvältä. Aloitin myös opinnot yliopistossa ja pääsin asumaan itsekseni. En toki ollut ihanne mitoissani, mutta enää ei ollut sellaista paniikkia omasta painosta. Olen niin vihainen itselleni siitä, että päästin otteeni lipsumaan ja painoni on taas kivunnut melkein takaisin sinne 80 kiloon. Miten sitä voikin tulla niin sokeaksi omalle paisumiselleen?! Vaikka nousin vaa'allekin lähes päivittäin ja kyllä näin numeron aina hieman suurenevan, en jotenkin tajunnut tilannetta ja tässä sitä taas ollaan :( Ja tällä kertaa painon tiputtaminen tuntuu entistä vaikeammalle!
Seuraavassa historiapätkässä kerron sitten suhteestani ruokaan ja liikuntaan :)
